CASE ASUNTOKETJU

Toteutimme asiakkaalle: 


Strategiasuunnittelu


Verkkosivut


Google-mainonta


Somemainonta





Koko digitaalisen markkinoinnin uudistus ja kehittäminen.


Tavoite: Markkina-aseman vahvistaminen ja myynnin kasvattaminen.


Asuntoketjun ja Flain välisen yhteistyön alkaessa tavoitteena oli tuoda markkinointiin mukaan
aiempaa enemmän suunnitelmallisuutta ja mitattavuutta. Asuntoketju kaipasi jämäkämpää otetta ja laajempaa näkemystä siitä mihin suuntaan kokonaisuutta kannattaa viedä. ”Itsellemme
asettamamme kovat kasvutavoitteet tuleville vuosille johtivat siihen, että ymmärsimme tarvitsevamme asiantuntevampaa apua markkinoinnin kehittämisessä. Flai otti heti kopin
tilanteestamme. Mitä olimme tehneet oikein ja mitä pitäisi tulevaisuudessa muuttaa. Arvostamme suoraa puhetta, mutta erityisesti arvostimme sitä, että Flai myös perusteli näkemyksensä hyvin”
kertoo Asuntoketjun Ari Raunio.



Markkinoinnista tehokas myyntikoneisto.


Kehitystyö alkoi Google-mainonnan tehostamisella ja kun mainonnan pohja oli saatu kuntoon, oli aika kokonaisvaltaiselle verkkosivu-uudistukselle. Uudistuksen tarkoitus oli vastata kovaan
kilpailuun tekemällä kaikki asiat hieman paremmin kuin muut. Ilmeeseen tuotiin nostetta ja
navigointipolut rakennettiin uusiksi. Asiakkaille haluttiin tuoda mielenkiintoista sisältöä
ytimekkäästi ja vakuuttavasti sekä tehdä ostaminen mahdollisimman helpoksi. ”Google-mainonnan osalta tuli heti Flain mukaantulon myötä sellainen olo, että vihdoin meillä on kumppani, joka osaa asiansa. Kehityspalavereissa keskitytään faktoihin ja tulos on sitä myöden kehittynyt paljon. Verkkosivu-uudistuksesta olemme todella tyytyväisiä ja palaute on muualtakin ollut poikkeuksellisen positiivista", kertoo Raunio.




Sosiaalisen median markkinoinnilla lisäbuustia myyntiin.


Somea varten olemme kehittäneet Asuntoketjulle strategian, jolla mainonta tuo sivuille
kustannustehokkaasti kiinteistönvälityspalveluiden tarpeessa olevia asiakkaita. Strategia tuottaa
todistetusti tulosta kunhan oikeanlainen sisältö kohtaa siitä kiinnostuneen yleisön. Flai tuntee
sosiaalisen median lainalaisuudet ja tästä johtuen mainostus on Asuntoketjulle tuottavaa.



”Flain asiantuntijuus ja sopiva pilke silmäkulmassa tekee yhteistyöstämme toimivan.”


”Kilpailu on alallamme kovaa ja markkinointi sitä myöden välttämätöntä. Sen sijaan, että
pohdimme itse mitä milloinkin kannattaa tehdä, meillä on nyt kumppani, jonka kanssa teemme
suunnittelutyön yhdessä. Flailla on vakuuttava asiantuntemus koko markkinointikentästä ja toisaalta mahdollisuus tarjota kaikki palvelut saman katon alta. Nämä asiat olivat merkittävimpiä tekijöitä siinä miksi päädyimme valitsemaan vaihtoehdoista juuri heidät. Janin kanssa kommunikointi on ammattimaista, selkeää ja luotettavaa, mikä helpottaa suuresti työtämme.”


Ari Raunio, Asuntoketju – Huoneistoketju




⇨  Laadukkaiden yhteydenottojen määrän lisääntyminen

⇨  Tulosta tuottava mainonta
⇨  Ammattitaitoinen verkkosivu-uudistus

Share